
Lupailin tuossa aiemmin jonkunlaista esittelyä itsestäni. Aloitan aika epäolennaisesta asiasta, nimittäin yhdestä asiasta, josta todella pidän.
Olen pienestä asti viihtynyt veden äärellä, joten tämänkertaiset kuvat liittyvätkin juuri veteen. Viikko sitten päättyneen reissuni aikana en voinut vastustella kiusausta, vaan menin kahlaamaan erääseen puroon. Vesi oli uskomattoman lämmintä Etelä-Suomessa päin, joten olosuhteet olivat ihanteelliset. Uimapukua mukana ei ollut, joten jouduin "tyytymään" pelkkään kahlaamiseen.

Puro virtasi yllättävän voimakkaasti, joten tasapainoilu suurien järkäleiden päällä oli melkoisen haastavaa puuhaa. Pystyssä ja hengissä kuitenkin pysyttiin kameran kanssa.

Löksällä (järvi josta puro saa alkunsa) löytää uskomattoman paljon simpukoita, ja niitä tuo puro olikin lähes täynnä. Muistoksi en kuoria kuitenkaan viitsinyt kerätä, sillä niiden haju ei ole kovinkaan taivaallinen.

Löksän matalikossa vesi on kirkasta, mikä tekee kahlailustakin paljon helpompaa ja mukavampaa. Itselläni ainakin on turvallisempi olo, kun tiedän, mitä siellä pohjassa lymyilee.
Tässäpä oli ensimmäinen "esittelyteksti" minusta kuvilla höystettynä. :)