keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kuka minä olen?

Tätä kysymystä jokainen kysyy varmasti itseltään jossakin vaiheessa elämäänsä. Tavanomaisen itsensä esittelyn sijaan yritän vastata tähän kysymykseen eri tavalla ja aloitan juuristani, syntyperästäni.

Synnyin siis elokuun neljäntenä päivänä vuonna 1993. Synnyinpaikkani ei suomalaiselle ole välttämättä mikään kovin tavallinen. Synnyin nimittäin Thaimaassa, lähellä pääkaupunkia Bangkokia. Elin siellä ensimmäiset 8 kuukautta elämästäni, kunnes muutimme Suomeen. Tavallaan en siis voi vastata täydellisesti kysymykseen siitä, kuka olen. En tiedä vielä kaikkea suvustani äidin puolelta, mutta kiinnostukseni sitä kohtaan on todella kova.

Muistona synnyinmaastani minulla on vain joitakin kuvia (ja äidin kertomuksia), joiden perusteella olen viime vuosina koittanut arvuutella, millaista Thaimaassa on.


Thaimaalaiset ovat kuulemma erittäin puheliasta ja iloista kansaa. En tiedä, olenko itseeni perinyt kumpaakaan näistä ominaisuuksista.. Pitäisi joltain toiselta henkilöltä kysyä, mutta toivon ainakin niin. :)


Kuvien ottopaikasta minulla ei ole minkäänlaista tietoa. Kaiketi nämä kuvat on otettu jostain Bangkokin läheltä tai Pattayalta. Pitäisi varmaan tästäkin asiasta ottaa selvää. Äitihän se nämä paikat tuntee. :)


Tuollaisella rannalla kyllä kelpaiskin makoilla kuumana päivänä palmujen alla.. Thaimaassahan on ainakin näin suomalaisen tavalla ajateltuna lämmintä ympäri vuoden, joten päiviä todella riittäisi.



Haaveeni, ehkä elämäni suurin, olisi päästä muutaman vuoden päästä Thaimaahan katsomaan, millaista siellä nykyään on. Kovasti tuota maata kehutaan, enkä ainakaan kuvien ja kertomusten perusteella ihmettele, miksi. Äitini on puhunut tuosta matkasta niin kauan kuin muistan, enkä malttaisi enää sen toteutumista odottaa. Koulu kuitenkin pitäisi saada käytyä loppuun ja töiden kautta rahaakin hankkia. Onneksi tuohon kaikkeen on vain muutama vuosi aikaa. Sen jälkeen voin lähteä tutustumaan lisää juuriini (ja varmaan itseenikin) ja unelmieni matka voi toteutua. :)

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti unelmasi toteutuu ja pääset pian tutustumaan juuriisi.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole käynyt Thaimaassa, mutta monet tuttuni ovat ja kehuneet paikkaa. Tosin turistin Thaimaa voi olla eri kuin paikallisen?

    VastaaPoista
  3. Jep, turistien ja paikallisten Thaimaa mahtavat erota toisistaan, niin ainakin uskoisin. Itse toivoisin pystyväni tulevalla matkalla välttämään näitä turistirysiä, minusta niiden kautta ei kuitenkaan loppujen lopuksi saa oikeaa käsitystä paikallisesta elämästä. Onneksi minulla tulee olemaan mukanani asiantuntijoita. :D Äiti ja sukulaiseni varmasti osaavat välttää viemästä minua turistipaikkoihin.

    VastaaPoista