torstai 12. toukokuuta 2011

My mighty horse

Heh, no ihan hevosista tässä ei sentään ole kyse. :D Mutta maanantai oli pitkästä aikaa ilon päivä, ihme kyllä.

Kaikki alkoi sunnuntai-illasta. Vietin viikonloppuni Oulussa, ja perjantaina piti ajanpuutteen vuoksi kiiruhtaa juna-asemalle pyörällä. Vähän haikein mielin jätin sen pyörän kokonaiseksi viikonlopuksi aseman pihalle seisomaan, mutta eipä se onneksi ollut mihinkään kadonnut. Jos olisikin, niin olisin ihmetellyt sitä suuresti, koska se pyörä oli todennäköisesti saatanan keksintö. Miksikö? No, jos hyvä tuuri kävi, niin se pysyi pari viikkoa ajokunnossa. Muutoin oli rengas puhki, ketjut irti tai sitten se piti hirveää räminää koko ajan..

Tuona sunnuntai-iltana sitten tapahtui vika tikki, kun lähdin väsyneenä siinä yhdentoista aikaan illalla ajamaan kotia asemalta. Ajoin korotetun suojatien yli, ja naps! Kiekko, jonka avulla vaihteet vaihdetaan, lensi iloisessa kaaressa keskelle tietä! Niin se pyörä sitten lopullisesti levisi. En viitsi tähän edes kirjoittaa, mitä kaikkea sillä hetkellä liikkui päässäni.. Menin sitten kyykkimään keskelle tietä etsimään sitä kiekkoa. Onneksi ei ollut liikennettä juuri ollenkaan.. Osasen löydettyäni potkin pyörää hiukan. Olin ihan äärettömän raivostunut, koska kotimatka venyi entisestään pyörän talutuksen vuoksi.. Olen kyllä lähes koko tuon pyörän olemassaolon ajan ollut valmis heittämään sen sillalta alas.

No, maanantaina sitten selvisi, että vaihteiston korjaaminen maksaisi jo enemmän kuin uuden pyörän ostaminen. Yllättäen isäni ymmärsi, etten selviäisi ilman pyörää (olen äärettömän laiska kävelijä), joten heti koulun jälkeen menimme katsomaan uutta pyörää. Onnen päivä oli koittanut, olipa tuota jo 2,5 vuotta odotettu!

Uusi komea ratsuni näyttää tältä.


En edes muistanut enää, miltä syvä luottamus minun ja polkupyörän välillä tuntuu. En nimittäin jatkuvien ongelmien takia luottanut pyörääni ollenkaan.. Nyt elämme täydellisessä harmoniassa ilman ylimääräisiä ääniä ja tunnen kuinka pyörä vain liikkuu sulavasti eteenpäin.. Kyllä, minä ja Columbic kuulumme yhteen. <3 Kuulun yhteen myös seuraavien shoppailureissun löytöjen kanssa. Oulun Second Hand Store sekä Levykauppa Äx ovat ehdottomat vakiopaikkani Oulun käynneillä. Sinne ne rahatkin iloisesti hupenivat, mutta ainakin levykäiset ovat jo maksaneet itsensä takaisin. :) Ensimmäisenä löytyi tämä hauska kaulakoru. On tosin melkoisen piikikästä sorttia, mutta ei onneksi ole tähän mennessä kauheasti pistellyt.


Pitkästä aikaa tein kirpparilta myös levylöytöjä. Kaksi the 69 Eyesin levyä, joita olenkin aika hyvän tovin etsiskellyt. No, nyt sitten löytyivät molemmat samalla kertaa, ja erityisesti Blessed Be on aivan loistava! Crimfallin As the Path Unfolds ja Ensiferumin 10th Anniversary live-DVD löytyivät sitten Äxältä. Ja täytyy tunnustaa, että tuo dvd on pyörinyt Xboxissani jo ainakin 4 kertaa, jotkut yksittäiset kappaleet jo useamminkin. Häpeäkseni tosin on myönnettävä, että pelkkä live-keikka ei ollut syy tämän dvd:n ostoon. Mutta mikään ei ole komeampaa kuin Petri Lindroos ilman paitaa nahkahousuissa.. :D

1 kommentti:

  1. Ah, Pete nahkapöksyissä. <3 Muistan kerran ku katottiin tota, ni jätkät alkoi kommentoimaan: "Pete on hot! Mut miks se on noin laiha, söis jotain!" xD
    Niin siis, tuo DVD on kyllä mahtava. 8D
    Plus Crimfall ja sikstarit. <3 Itekin pitäisi kyseiset levyt josain välissä hankkia. :D

    VastaaPoista