Nyt tulee poikkeuksellisella tahdilla raapustusta, mutta nyt vain on yksinkertaisesti sellainen olo, että on pakko purkautua jonnekin. Teen sen nyt vaihteeksi tänne, koska on niin myöhä, ettei kehtaa kellekään asiasta muuten puhua. Enkä minä varmaan muutenkaan välittäisi, koska kukapa jaksaisi kuunnella tälläistä inisijää..
Kaiken laukaisi kuitenkin uutinen, jossa oli seuraavanlainen otsikko: "Nuorten yksinäisyys pahenee kesällä". Koko jutun voit lukea tästä Masentaa myöntää, mutta tuo on kylmä tosiasia. Siitä pääsemmekin tähän minun tämänhetkiseen olotilaani.
Tajusin tänään taas ties kuinka monetta kertaa, kuinka yksinäinen oikeasti olen. Toisinaan minusta tuntuu, että asiani ovat ihan hyvin, on tuttuja ihmisiä jne. mutta se ei aina riitä. Ei minulle riitä, että on vain sellaisia tuttuja, joita moikata kaupungilla ja joiden kanssa joskus satunnaisesti jää suustaan kiinni. Minä tarvitsen ystävää. Onhan minulla niitäkin muutama, mutta ongelma vain on siinä, että he kaikki asuvat yli 200 kilometrin päässä, eikä meillä ole mahdollisuutta tavata kuin ehkä kerran vuodessa kesäisin, jos sitäkään. Ja valitettavasti mesekään ei aina ratkaise ongelmaa, vaikka se onkin helppo ja hyvä tapa pitää yhteyttä. Parhaillaankin juttelen eräälle ystävälleni, mutta silti yksinäisyyden aiheuttama masennus ei ole helpottanut.
Toinen asia, mikä sai minut tajuamaan yksinäisyyteni. Kieltävä vastaus. Varmaan pahin asia ikinä, mikä minulle voi tapahtua, on saada ehdotukseeni kieltävä vastaus. Selventääkseni: Jos ehdotan toiselle henkilölle tapaamista, ja se ei käy, niin iskee yksinäisyyden tunne. Asiaa pahentaa se, että kun mietin muita vaihtoehtoja, niin niitä ei ole. Tästä voimme siis päätellä, että minulla on täällä tasan kaksi ihmistä, joiden kanssa viettää aikaani. Olisi kolmaskin, mutta hän elää keskellä muuttotohinaa, mikä tarkoittaa että hän siis muuttaa pois.
Tämänhetkistä oloani en edes oikein osaa kuvailla. En tiedä olenko eniten vihainen, surullinen vai epätoivoinen. Varmaan kaikkia. Koska yksin oleminen vastentahtoisesti on vain ihan kamalaa! Olen jo kolme päivää ollut omissa oloissani ja yrittänyt epätoivoisesti keksiä itselleni tekemistä peittääkseni sen yksinäisyyden tunteen. Ja tässä on tulos. Niin, eihän se päivien täyttäminen mitään auttanut. Eipä tuota loputtomiin jaksa seilata Kajaanin keskustan kauppoja.
Lisäksi minua vituttaa suuresti se, kun tuntuu että aina pitää itse olla ehdottelemassa niitä tekemisiä muille. Olenko minä todellakin niin tylsä ihminen, ettei kukaan vapaaehtoisesti tahdo mitään kanssani tehdä? Miksi aina kuvittelen, että vika on minussa? Miksi en osaa olla yksin? Miksi miksi miksi? Liikaa kysymyksiä, joihin en usko koskaan saavani vastausta. Tai vaikka saisinkin, en todennäköisesti uskoisi niihinkään vaan jatkaisin itseni syyttämistä.
On vain niin turha olo tällä hetkellä. Mitä minä tässä maailmassa teen? Kukaan ei ajattele minua, kukaan ei muista minua, eikä varsinkaan kaipaa. Niin minä vain luulen, vaikka kuinka toisin minulle väitettäisiin. Ja vaikka minä nyt sattuisinkin olemaan tärkeä jollekulle, niin miksi kukaan ei sano sitä koskaan? Niin kaipaan hetkeä, jolloin toinen vain katsoisi minua suoraan silmiin ja sanoisi rehellisesti, jos olen hänelle tärkeä. Tuon sanomista ei tosiaankaan voi liikaa korostaa, ei koskaan..
On niin hirvittävän katkera olo. Miksi juuri minulle on pitänyt osua tällainen surkea kohtalo? Minun pitäisi nytkin olla kaverin luona pitämässä hauskaa, pitäisi olla kaupungilla ihmisten kanssa, niinkuin tällaisena nuorena kuuluisi. Mutta ei, minä vain tuhlaan aikaani täällä tekemättä mitään..
Ja kuunnellen tätä kappaletta..
Samankaltaisia tunteita täälläkin päässä on toisinaan, selitin kai siule siitä jo joskus mesessä, joten en ala tässä nyt sen enempää itestäni selittämään.
VastaaPoistaEn osaa valitettavasti auttaa mitenkään tuohon, että siulla ei oo siellä Kajaanissa hirveesti ketään, ainoo vaan et rohkeesti vaan tutustumaan uusiin ihmisiin, mut ei sekään oo aina helppoo, johtuen lukemattomista eri syistä. Netistä voi myös löytää, vielä paremminki, samanhenkistä porukkaa, vaikka eipä siitäkään hirveesti oo mitään iloa, jos kaipaa jtn seuraa irl ja kaveria, joka vois lähteäkin siun kanssa jonnekin. :c Mutta jos kaipaa ihan vaan juttuseuraa koneelle, tai kuka tietää mitä siitä vielä kehittyy, niin netti on hyvä paikka siihen. Jos ei oo väliä, onko just Suomesta vai ei, niin voisin heittää et Interpals on yks hyvä paikka, on siellä suomalaisiakin, ja toinen on Omegle, mistä nyt harvemmin löytää ketään järkevää mut hyvällä tuurilla sellasiakin tulee vastaan!
Asiasta seuraavaan, eli noihin miks-juttuihin... Mut siis, sanoisin, että sie et oo mikään tylsä ihminen, eikä siussa oo sen enempää vikaa kun kenessäkään muussakaan! Vaikka siltä voi tuntuakin välillä tai vähän useemminkin, niin ei silti ole. Se on niiden muiden vika & ongelma, jos ne ei arvosta sinuu ja siun seuraa, eivätkä haluu olla siun kanssa, eivätkä tajua miten hieno ihminen sie oikeesti oot! Se ei johdu siusta, et joudut olemaan yksin, vaan niistä muista, jotka kieltäytyy olemasta siun kanssa. Ja vielä et, ei aina tarviikaan osata olla yksin, ei se vaan kaikille sovi, yksinäisyys siis. Jos sitä on liikaa.
Et voi tietää ajatteleeko kukaan sinua, voin myöntää et kyllä mie mietin sinuu toisinaan, et mitähän siulle kuuluu ja ootkohan sie tulossa tänne jne. Ja kyl mie kaipaan sinuu aina välillä. :) Tai siis, tarkotan et sillon kun ei olla nähty pitkiin pitkiin aikoihin. Nyt kun nähtiin tuossa vähän aikaa sitten vasta, niin ei oo vielä niin suuri kaipuu, mut kuitenkin.
Ja se on oikeesti harmi, kun kukaan ei koskaan oikeen sano mitään, että olis tärkee. Se vaan on niin vaikee sanoo ääneen, tai edes mesen tai jonkun muun kautta. Sanoisin, että ehkä kerran vaan oon pystyny kiertoteitä sanomaan yhelle henkilölle et se on oikeesti miulle tärkee. Mut se oli todellakin kiertoteitä, en ees kirjottanu sitä sille suoraan, ohimennen vaan blogissani taisin sillon joskus jotain viitata siihen ja et se on tärkee jne jne. Mut voin yhtyä tuohon, et miekin haluisin että joku ois joskus niin ihana ihminen et sanois suoraan silmiin kattoen että oon tärkee sille yms. <3
Etkä oo ainoo kelle on osunu tällänen surkee kohtalo, miunki pitäis olla ihan samalla tavalla jossain kaverin luona tai kaupungilla pitämässä hauskaa niinkun kaikki muutkin, ns. normaalit nuoret, mut oon vaan tällänen no-life, joka istuu koneen ääressä. Mutta ehkä myö voidaan sit vielä myöhemmin ottaa kaikki takaisin, ja villeissä kakskymppisissä (tai viiskymppisissä.. :D) ottaa ilo irti elämästä ja riehua kun pahimmatkin teinit, tai jtn. ;D
Ps. Anteeks ylipitkä selitys, missä ei varmaan ollu mitään järkeä, eikä tuottanu yhtään iloa, mut tuntu et pitää sanoo jotain ja haluan yrittää auttaa, vaikka en varmaan kovin hyvä siinä olekaan. Auttamisessa, tai siis lohduttamisessa, tai no kummassakaan tai missään muussakaan vastaavassa. :p
Ps2. Vasta esikatselussa tajusin et tää on oikeesti ihan ylipitkä. Pahoittelen suuresti! :c