lauantai 13. heinäkuuta 2013

Helsinki kutsuu

No niin, sitte tarinaa siitä mitä tapahtu seuraavana päivänä.

Myöhäiseen yöhön venyneen juhlimisen jälkeen olo oli sunnuntaina aika koomainen, mut jotenkin myö kaikki saatii kammettuu ihtemme ylös joskus kymmenen aikoihin. Pieni kiireen tuntu vaivas ainaki allekirjottaneen mieltä jo heti heräämisestä asti, koska päivän aikataulu oli seuraava: 12:42-14:45 Kajaani-Oulu-matka junalla, mikä tunnetusti ois hyvin todennäkösesti voinu olla myöhässä. Ihme, että tältä taidettiin välttyä tällä kertaa. Sitten pikanen pyörähys kotona, minne piti puottaa kaikki lahjatavarat ja heittää kaikki kassista joko pyykkiin tai kaappiin ja ei ku uudet tavarat sisään. Tähän oli aikaa n. parikymmentä minuuttia, minkä jälkeen kiireen vilkkaa taas kohti bussipysäkkiä ja Oulunsalon lentoasemaa. Meiltä on jo pelkästään keskustaan se 15-20 minuutin matka ja välissä piti vaihtaa bussia, eli matkaan oli varattava se tunti. Lento Helsinkiin lähti 18:05 ja neuroottisena ihmisenä halusin olla ajoissa. No, hyvin sitten viideks asemalle kerettiin ja kaikki lähtöselvitykset yms. meni yllättävän nopeesti, joten kerettiin jopa huokasta. Tosin koko ajan jännitti se, että mitä jos jompi kumpi meistä ei jostain syystä pääsekkään lentokoneeseen. Tuo oli siis eka kerta ku menin lentokoneeseen ilman isiä ja Joni taas ei ollu lentäny kertaakaan. No, kaikki suju kuitenkin ongelmitta ja päästiin onnellisesti koneeseen.


Pakollinen lentokoneen ikkunasta otettu kuva.

Lento meni nopeesti, koska eihän tuo matka kestäny ku tunnin. Tuo saa kyl tuntumaan siltä et onpas Helsinkiki lähellä Oulua, vaikkei maateitä pitkin todellakaan ois. :D Oli kyl ihanaa pitkästä aikaa päästä lentokoneeseen. Oon ekan kerran lentäny jo alle vuoden ikäsenä nilkkakuulana, joten en oo lentämistä pelänny ikinä. Päinvastoin rakastan sitä tunnetta ku kone kiihdyttää ja ku tuntee sen vauhdin vielä just ennen nousua, ja sitte sen nousun aikana semmone ihana tunne tuntuu mahassa ja sit ku se kone kallistuu ni wuuhuu! Kikatin niinku meijän eessä istuvat pikkulapset. :'D Sää oli myös hyvä siihe et pysty vaa tähyilemää pilviä ikkunasta.

Helsinki-Vantaan lentokentällä sit vähän jännitti ku en tienny yhtää mistä saa laukun, mut opasteita ja muita ihmisiä seuraamalla löyty se hihnaki helposti mistä ne laukut tuli. Tästä eteenpäin oltiinki sitte iha ulalla et mites pääsis keskustaan. Onneks siellä liikku niitä busseja paljon ja kännykästäki karttasovelluksella kahtelin vähän apuja. Tosin sen tarjoama apu ei sit riittäny ku koitettii päästä Stadion Hostellille mikä on lähellä Pasilaa. Se sovellus neuvo vaihtamaan bussia, mut myö ei ekasta bussista jäämisen jälkeen löydetty seuraavaa pysäkkiä ja se bussiha meni kivasti ohi siitä just ku oltii vähä hajulla.. No ei ku ootettii seuraavaa bussia sit 10 minuuttia ja päästii jo lähemmäs, mut hypättii liia aikasi pois. Sitte risteiltii ties mihi helkkariin ratikalla.. Helsingissä liikkumisen pitäs kai kuuluu johonki yleissivistykseen, koska se on äärimmäisen turhauttava paikka jos ei tiiä missä on. Sit päätettiin lopulta tehä vaa nii et mentii keskustaan, sieltä junalla Pasilaan ja Pasilasta päästiiki sit ratikalla lähelle sitä Stadion Hostellia. Tässä vaiheessa aamupalasta oli kulunu melkeen 12 tuntia koska eihä meillä ollu päivällä aikaa syyä. Jälkikätee mietin kyl et miks myö tehtii se hostellille pääsemine nii vaikeeks, ku ois vaa voinu tehä heti niinku myö tehtii. No, ens kerralla viisaammi.

Hermot kireinä heitettii sitte laukut hostellihuoneeseen ja lähettii ehtimää auki olevaa ravintolaa. Tää oli toine vaihe missä Helsinki turhautti: melkee kaikki vastaan tulevat ravintolat oli kiinni! Siis Helsingissä on ravintolat kiinni klo 22! Ja mie ku luulin et Helsinki on paikka missä ei tarvi viikonpäivästä välittää vaa sunnuntainakin on helppo löytää auki oleva ravintola.. No lopulta sitte yks kiinalainen ravintola pelasti, tosin seki meni yheltätoista kiinni mut just ja just ehittiin syömään. Ja voi luoja miten ihana se tunne voi olla ku saa ruokaa..

Sen enempiä ei oo tästä päivästä kerrottavaa, vaan jatkoa seuraa ihan piakkoin. :) Mut silti vinkkinä voisin mainita, et jos tarttee Helsingistä majotusta eikä oo muuta vaatimusta ku et on katto yöks pään päällä, ni suosittelen kyllä Stadion Hostellia. Se huone on siis tosi vaatimaton, siel ei oo ku lavuaari, kaks tuolia, pöytä ja sängyt. Mut jos tarkotus siis ei tosiaan oo ku nukkua siellä, ni on se miust iha riittävä eikä hintakaa oo nii kohtuuton ku hotellissa. Sillon ku mie varasin huoneen sieltä ni se oli 25 €/yö, kesäaikaan siel tais hinnat olla vähä korkeemmat. Ja oli siel kyl sit kuitenki mahollisuus tehä ruokaa jossai yleisessä keittiössä jos ois halunnu, myö nyt oltii vähä laiskoi eikä semmosta jaksettu. :D

Täs viel linkki ton hostellin sivuille mist löytyy lisää tietoo.


2 kommenttia:

  1. Hostelleista puheenollen pitääkin nyt sanoo (kun tuli mieleen ja muistan :D) että se hostelli missä Kaisan kaa oltiin oli myös tosi hyvä, hieman kalliimpi ku tuo mut tykättiin! Meijän huoneessa oli kaks sänkyy, yöpöytä välissä, toinen pöytä kolmella tuolilla, pikkunen keittiötila ja wc+suihku, joka tosin sekin oli pieni mut eipä sen isompi tarvinnukaan olla. :D Mukavan tilava se huone kuitenki muuten oli. Se oli siis Hostel Academica ja tuo meijän huone makso 70e per yö kun se oli uudempi. Jos sinuu nyt kiinnosti nää tiedot. :'D Siitä oli ihan mukavan lyhyt matka Kamppiin ja rautatieasemallekin (ja se oli ihan Rock the Beachin vieressä).

    VastaaPoista
  2. Joo ilman muuta kiinnostaa aina kuulla näistä vaihtoehtosista majapaikoista, täytyy tuoki pitää mielessä kaiken varalta sit ku taas Helsinkiin suunta käy. :) Tossa on ainaki ollu kyl iha tilaaki sitte tai ainaki se kuulostaa siltä. :D Ois iha hyvä jos pystys omas huonees kokkailemaa. Mie en sitä keittiöö tuol Stadion Hostellissa tosiaa ees vilkassu ku ei ihe jaksanu ruokaa laittaa. xD Ja toi on ainaki aika keskeisellä paikalla sit ku Stadion Hostellii sai tosiaan vähän risteillä miten sattuu. :D

    VastaaPoista