tiistai 19. marraskuuta 2013

Pimeyttä

Taas jonkun aikaa oon viettäny hiljaiseloa blogin kanssa. Ei oo oikeen ollu inspiraatiota kirjottaa, vaik jutun aihetta saattaskin olla. Synkkää tosin on ollu, joten tää varmaan tulee olemaan hyvin masentava postaus.

Täähän nyt on se tunnettu aika vuodesta ku enimmäkseen vituttaa eikä toi lähes jatkuva pimeys auta asiaa yhtään. Nytkin tuolla on iha harmaalta ja olo tuntuu useimmiten siltä ku ei ois heränny ollenkaa. Yritin luvata ihelleni ennen syksyn tulemista, etten masentus sään takia, koska en mie sille kuitenkaan mitään voi. Noh, masentaa silti, ei voi mitään sillekään. Toisaalta ei tuo sää ainoo masentava tekijä tässä oo. Vielä enemmän ehkä masentaa huomata se, miten sitä passivoituu ku on päivät pitkät tekemisen puutteessa ja lopulta tajuaa, että sitä on tullu helvetin laiskaks. En uskois, että nykyään jaksan tehä päivän aikana vähemmän asioita ku kouluaikaan, vaikka sillon todellakin oli se koulu. Kyllä tässä on alkanu tajuumaan, et asioiden tekeminen ja ihmisten näkeminen pitää mieleen virkeenä. Suurimman osan päivistä ku oon vaan kotona ja ainoo ihmiskontakti on Joni (sekin päivät töissä) ni aika ankeeks tää elämä menee. Nyt silki on viel 6 päivän työviikko, et kerkeen hyvin tässä yksinäistyä lisää. Sit oon vielä nii pirun tylsä etten keksi et mitä tekis jos näkiski vaikka jonku muun ihmisen välillä.


Työkkärissä asiointi on aina nii kivaa..

Viime viikolla kävin kuluttamassa työkkärin penkkiä, ku siellä piti vaan käydä näyttämässä naamaansa ja todeta et elossahan tota vielä ollaan. Tuollaki saa aina jonottaa jonku tunnin. Mut miehä meen kiltisti istumaan sinne. Työttömillähän sitä aikaa on päivät pitkät ni kuluuhan ne toki tuollakin.. No nyt sieltä sanottiin että seuraavan kerran toukokuussa pitää sinne mennä, joten eipähän puoleen vuoteen tartte käyvä. Silti jotenki vituttaa toi touhu.

Sieltä lykkäsivät miulle käteen työttömälle tarkotetun liikuntakampanjakortin, jota näyttämällä voi käyttää Oulun kaupungin liikuntapalveluja ilmaseks 3 kertaa viikossa 15.12. asti. Iha hyvä juttu, aattelin, ja eile yritinki sit tehä tolle passivoitumiselle jotain ja raahata ihteni uimahalliin vesijumppaan (oli muute tehokas!). No menipä hienosti vituilleen koko se maanantai. Kaikki alko varmaa siitä ku heräsin liian myöhään. Alusta asti oli sitte kiire joka paikkaa ku en meinannu ehtiä bussiin. Sen kiireen seurauksethan tuntu sit heti uimahallissa, koska tää neropatti oli lähteny sinne ilman pyyhettä! Piti sitte tuhlata 3 € siihe et saisin pyyhkeen lainaan.. Sit ku lähin uimasta ni olin laskelmoinu että ehtisin tietyllä bussilla kauppaan. No enpä ehtiny, vaa se bussi pyyhkäsee ohi just ku seison liikennevaloissa et pääsis tien yli.. No sit ku pääsin sinne kauppaan ni huomasin et ostoslista oli unohtunu kotia. Ei siin onneks liian montaa asiaa ollukkaa, mut voi vittu silti. Ihme ku ei kotiin päästyä menny ruokaki pilalle.. Olis nii saanu jäähä tuo maanantai tulematta.

Oli tän kaiken onnettomuuden keskellä sentää jotai elämää ja onnellisuutta tos pari viikkoo sitte, jollon kotikoti ja Kajaani kutsu. Reissulla tosin oli ihan tarkotuskin. En oo tätä aihetta hirveesti tänne avannu, mut oon siis tekemässä yhelle Kuhmossa sijaitsevalle yritykselle esittelyvideota, ja keskiviikkona 6.11. suuntasin entisen opettajan kanssa sinne vierailemaan ja kahtelemaan paikkoja. Oli tosi jees reissu ja en ois uskonu sanovani et olipa kiva käydä Kajaanissaki. Sen lisäks että arvostin taas valmista ruokapöytää ni näin kavereita ja meillähä oli oikein hauska ilta. Luoja mite olinkaa kaivannu sitä.. En ois uskonu sanovani siis sitäkään, et tuntu haikeelta lähtee takas Ouluun.



Oulu-Kajaani-junaa ootellessa.


Road trip Kuhmosta Kajaaniin.

Olin varannu Kajaanin reissulle sen verran aikaa että vapaapäiviä jäi, ja yhtenä niistä touhuttiin kotikotona uutta olohuonetta. Raskasta hommaa oli kyllä ku kirjahylly piti purkaa et se saatas siirrettyy ja muutenki koko huone näytti alussa iha kaatopaikalta. Helposti siinä vierähti se 7 tuntia ja sen jälkee piti vielä kauppaan raahautua avuks. Voin sanoo et kävi kuntoilusta koko päivä ja olin iha velttona koko illan. Lopputulos on kuitenki nii hyvä, että kannatti se vaiva nähä. En malta oottaa et viimestää jouluna pääsen valtaamaan tuon punasen divaanisohvan.

                            

                            

                            

Jee Kajaanissa sato lunta!

Jos nyt jotain hyvää täytyy tästä pimeydestä keksiä ni ainaki kynttilöille on ollu käyttöö ja niiden valossa on iha kiva tunnelmoida. Sain noi neljä isoo kynttilää Kajaanista mukaan ja niitä on poltettu jo nyt nii paljon, et taitavat olla kaikki puolillaan. Suitsukkeita oon myös poltellu ku tykkään niistä erilaisista tuoksuista eikä Jonikaan saa niistä päänsärkyä.


Harmittaa tavallaan et Kajaanin visiitti tuntu viimeks turhan kiireiseltä, oishan tota nyt vielä isänpäivän ainaki voinu siel viettää vaik isi tais kyl olla senki päivän töissä. Sais mennä tuo joulukuuki äkkiä ni ees sillo viimestää pääsis tästä paskuudesta pois. En oikeesti kestä ihteeni täällä enää ku päivät on tyhjää täynnä ja on aikaa aatella kaikenmaailman asioita. Miun rakas kaveri itseinho ja viha on alkanu myös nostaa päätä, eikä tää työttömänä oleminen tilannetta paranna. Oikeestaan se antaa vaan lisää syytä miulle inhota ihteeni, koska se johtaa ajatukseen "oon niin huono etten kelpaa yhtää mihinkää". Kyllä mie jotenki haluisin tuntee olevani tarvittu, mut aika helvetin vaikeetahan se on tässä tilanteessa. Ei toisten ihmisten tarinatkaan hirveesti luo uskoo omaan tulevaisuuteen. Tuntuu et se 4 vuotta minkä istuin koulussa on menny iha hukkaa ku ei siitä ainakaa tässä vaiheessa oo hirveesti päässy hyötymään. Nii, ois vaa valinnu vähä järkevämmi sillo 15-kesäsenä ni ei välttämättä ois nyt tässä vittuuntumassa..

Sepä se varmaan on se ties kuinka mones kymmenes asia mikä masentaa. Se ku ei tiiä miltä koko tulevaisuus näyttää vai näyttääkö miltään. Katkerana vaa mietin sitä miks kaiken täytyy mennä aina vaikeemman kautta ainaki miun kohalla. Kyllä toiset saa elämänsä nii järjestykseen ilma mitää ongelmia. Ne pääsee kouluu ja löytää vielä töitäki ettei tartte opintotuen kanssa kärvistellä ja niil on elämää jne. Miks mie en ikinä saa saavutettua yhtää mitää noi helposti? Sanotaanha sitä toki ettei aina pidä päästä tai mennä sieltä mistä aita on matalin ja oon iha samaa mieltä, mut ees joskus.. Vituttaa ku muut saa elämänsä järjestyksee pikkase yrittämällä ja miun täytyy kitua tällästen ajatusten kanssa. 

Mut joo nyt saa tää synkistely julkisesti riittää. Pitäs ehkä keksii millä tässä aikaa tappaa enne ku tarttis jotai tehä. Ensi pitäs tosin keksii ehkä et mitä tekis.. 

Tähä loppuu nyt vielä täysin aiheisiin liittymätön juttu, mutta käykääpäs lukasemassa miun kädenjälkeä Imperiumissa: SoulHealerin haastattelu

Ja joo noi kuvat ei nyt näköjää oo kaikki keskellä mut en jaksa alkaa korjata, häiriintykööt ken häiriintyy tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti