Perjantai 23.8. oli ensimmäinen paha päivä, koska sillo ilmesty Michael Monroen Horns and Halos ja Turisaksen Turisas 2013. No, jälkimmäistä en tuona päivänä käsiin saanu, ku toimitukset Levykauppa Äxään oli räikeesti myöhässä. 30.8. ilmesty sitten Tarjan levy Colours in the Dark joka oli myös ihan pakko-ostos. Sainpahan sitten vaikkakin viikon myöhässä ni samalla reissulla sen Turisaksenkin. Nyt aattelin kirjotella vähän juttua noista levyistä, ku tuntuu että jotain sanottavaakin ois.
Michael Monroen Horns and Halos oli erittäin positiivinen yllätys ja jo heti ekan kuuntelun kerran jälkeen pystyin sanomaan hyvällä omallatunnolla, että on niin paljon parempi ku edeltäjä Sensory Overdrive, mikä on kyllä paljon sanottu. Ekasta sinkkubiisistä Ballad of the Lower Eastsidesta en kauheesti innostunu, mut Eighteen Angels onnistu nostattamaan odotuksia, eikä suotta. Aivan mahtava biisi! Tää levy oli ehkä muutenkin vaihtelevampi tai monipuolisempi ainaki miun korvaan. Tästä löytyy sitä mukavaa perusrockia mut sitten siellä on parissa biisissä semmonen punk-meininki ja toisaalta pari rauhallisempaakin rallia. Miusta oikein hyvä näin, ni ei levy päässy tuntumaan mitenkään puuduttavalta. Miun suosikkibiiseiks tällä levyllä nous heti Eighteen Angels, Soul Surrender ja Ritual. Varsinkin jälkimmäistä oon luukuttanu luvattoman paljon. :D
Näiden kanssa pääs tulemaan aikamoinen musiikillinen ähky ku kummatkin levyt kuuntelin heti eilettäin pari kertaa. Kummassakin on edelleen niin paljon sisäistettävää että paljon ajatuksia tulis mieleen varmasti myöhemminki, mut raapustellaan silti.
Turisas 2013 nauratti alkuun pelkällä nimelläkin. Mietin että nytkö ukoilla loppu mielikuvitus levyn nimen keksimisen kanssa, mut toisaalta eipä se nimi levyä pahenna. Nyt mitenkään musiikkiin liittymättä kiva ylläri tossa Limited Editionissa oli ihana pahvinen pakkaus (rakastan niitä) ja kangasmerkki, jota en kuitenkaan raaski mihinkään ommella vaa säilytän sen mahollisimman vahingoittumattomana kansien välissä.
Mut nii se musiikkihan oli noh.. Aika hämmentävää. Sanotaanko että alkuun tää tuntu verrattuna esim. The Varangian Wayhyn ja Stand Up and Fightiin tosi riisutulta, mikä ei toisaalta oo yhtään huonokaa juttu ainakaa miun mielestä, vaa se teki tästä levystä ihelle paljon helpommin lähestyttävältä. En siis meinaa siltä että aiempien levyjen eeppisyyden määrä ois huono juttu, mut jotenki tää jäi helpommin mieleen sen takia, ku kaikki biisit ei ollu täynnä ylitsevuotavaa mahtipontisuutta. Toinen kuuntelukerta oli kyllä jo huomattavasti helpompi ja kyllähän ne vanhat tutut Turisas-koukutki sieltä löyty. Ainoo hetki millon oisin halunnu ravistella Warlordia oli viidennen biisin eli Run Bhang-Eater, Run! aikana. Hoksasin kansivihkon lopusta, että Crimfallin laulaja Helena Haaparanta oli siinä laulamassa, mut mikä oli sen osuus? Noh, sitä en viiti paljastaa, kuunnelkoon ken tahtoo sen biisin ja huomatkoon tän suuren vääryyden. Siitä naisesta ois nii paljon enempään ja kuitenki Mathias laittaa sen vaan tekemään niinkun se teki. Mut joo, kokonaisuutena ei mikään huono lätty tosiaankaan, vaikka taitaa tää silti pari makustelukertaa vielä vaatia.
Sitten vielä Tarjan Colours in the Dark, jota voisin muutaman kuuntelukerran jälkeen kehua maasta taivaisiin. Tosin pakko tunnustaa että tuo kansihan on ihan JÄRKYTTÄVÄ, mut eihän sen kannenkaan pidä silti antaa levyä pilata. Toisaalta ainakin tommonen kontrastisuuden määrä kuvaa aika paljon tätä levyä, missä kyllä riittää palaa purtavaks. Tunnelmaa löytyy tosi raskaasta kitaran rohinasta aika psykedeeliseenkin äänimaailmaan ja herkempään tunnelmointiin. Kokonaisuus on hyvin rakennettu, koska kaikkia "mättöbiisejä" ei oo laitettu putkeen ja muutenkin kappaleet on hyvin sijoteltu tarjoomaan hengähdystaukoja sopiviin väleihin. Skaala on tosiaankin laaja, mikä allekirjottaneen yllätti. Joka tapauksessa tässäki voisin surutta sanoo et on aiempia tuotoksia parempi, vaikka tykkään varsinkin My Winter Stormista paljon. Erityisesti rakastuin tällä levyllä Victim of Ritualiin, Lucid Dreameriin ja Mystique Voyageen. Ihmettelen kyllä kovasti miks Into the Sun oli jätetty pois ja sen sai ladattua vaan tuon Special Edition-levyn mukana tulleella koodilla. Aivan ihana biisihän se on ja siks vähä harmittaa, mut onneks mie nyt ostin toki tän erikoisversion ja latailin sen biisin ihelleni. Yhteenvetona sen enempää spoilaamatta vois todeta, et on todellakin monipuolinen levy kyseessä ja uskon et tästä löytää koko ajan uusia ulottuvuuksia kymmenennenkin kerran jälkeen.
Että semmosta tällä erää, toivottavasti loppuvuosi ois mahollisimman huono levyvuosi ni ei tartteis ahistua ku niitä suolletaan koko ajan ulos. :D Muutenki loppuvuosi tulee olemaan keikkatarjonnalta aivan huippu, mikä syö sitä rahaa kivasti. Mut siitä sit juttuu myöhemmi.
