tiistai 17. syyskuuta 2013

Lyijy

Joni kotiutti meille tämmösen Lyijy-levykäisen eilen ja muutaman kuuntelukerran jälkeen on taas mukava purkaa tuntemuksia kyseisestä lätystä. 

Poisonblackiin tutustuin ihe siihen aikaan ku ne oli Nightwishin lämppärinä viime vuonna ja näin todistanukin orkesteria livenä kahesti. Siitähän se idea sitte lähti et kuunnellaanpas tätä lisääkin ja nyt voi todeta että hyvä ku tuli kuunneltua. Ootin levyä suurella mielenkiinnolla, vaikka en sitte loppupelissä muistanu ees julkasupäivää. No, nyt kuitenki jotai arvosteluntapasta tai tuntojen purkausta kehiin.



Alotusbiisi Home is where the sty is oli jo etukäteen tuttu, koska kipaleesta oli aiemmin julkastu musiikkivideo. Heh, tää nyt ei mitenkään liity ihe biisiin mut säikähin ku Ville Laihialalta oli kadonnu hiukset sivuilta ja parta kasvanu. Nyyh, en tykkää sen kampauksesta nyt yhtään. xD Mut eipä ulkonäkö miestä pahenna. Joka tapauksessa tää on oikein mukavan lentävä alotus lätylle. Video oli kyllä myös aika hauska, löytyy tosta alapuolelta. Down the ashes rain oli biisi josta tiesin tykkääväni jo heti ekoista soinnuista lähtien. Oikeestaan täytyy myöntää että kaikki biisit tällä lätyllä aiheutti saman, eikä sitä muuten tapahu usein. Erityisesti rakastan kertsiä, mutta kokonaisuutenakin toimii ihan täydellisesti, samoin The flavor of the month ja The Absentee. Jooh, tästä "arvostelusta" tulee aika lyhkänen ja ykstoikkonen, mut ku ei vaa muuta pysty sanomaan. :D Maybe life is not for anyone tarjos ihan mukavan levähdyshetken ja taas kerran ihastuin heti alun kitaroihin. Tän jälkeen onkin taas sitten aikamoista rallia Death by the bluesin tahissa. Sen jälkeen rokkaillaan taas mukavasti ja Them Walls on taas vähän rauhallisempi levähdystauon tarjoaja.

Koska en jokaista biisiä jaksa käydä erikseen läpi ni hyppään suoraan loppujen yli ja totean, että nyt oli kyllä Poisonblackin paras levy. Ihan kertakaikkiaan täydellinen albumi jossa ei oo yhtään huonoo eikä ees keskinkertasta biisiä. Kokonaisuus on oikeen mukavan rouheeta rockia eikä mikään tunnu niin sanotulta täytebiisiltä. Pakko sanoo myös se et ei varmaan kellään muulla mieslaulajalla oo yhtä seksikästä ääntä ku Ville Laihialalla. :'D Ei vaan voi mitään että välillä tulee kyllä kylmät väreet miehen laulua kuunnellessa. En malta oottaakaan et pääsee orkesteria tuijottelemaan taas livenä, ja sehän tapahtuu mukavan pian. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti