maanantai 9. syyskuuta 2013

Sweden Rock Day 1

Tuskallisen kylmän yön jälkeen jotenkuten elossa olevana menin eka ostamaan jotain aamupalaa sellasesta pikkumarketista läheltä leirintäaluetta. Jo aamusta ihmiset hillu siellä shortseissa ja t-paidoissa enkä voinu käsittää miten ne tarkeni. Ihe hytisin kylmästä varmaan tunnin heräämisen jälkeen ja aattelin ettei se helpota ikinä. No lopultahan se helle tuli festarikansaa taas hellimään ja se jakso vielä helliä uskollisesti koko festarin ajan.

Hitaan heräämisen jälkeen lähin katsastamaan sen tärkeimmän alueen eli lavat. Se alue oli tosi iso mutta kuitenkin kompakti ja kaikki lavat pysty näkemään suurin piirtein yhellä silmäyksellä. Miulla ei heti alussa ollu mitään tiettyä bändiä tai artistia ketä mennä kahtomaan, joten suuntasin vaan ekaks 4-Sound Stagelle, mikä oli melko pieni lava. Sillon siellä esiinty Mia Klose, mikä ei ollu ihelle yhtään tuttu nimi. Testailin siinä samalla sitte omaa kameraa noissa olosuhteissa. Jännäähän tuolla Sweden Rockissa oli se, et sinne sai tuua iha millasen kameran vaan eli järkkärit oli sallittuja. Niitä näkykin kyllä aika lailla ja joidenkin varusteita kahtelin aika katkerana. Ihan hyvää se musiikkikin oli, semmosta mukavaa rockia. En kuitenkaan ainakaan tähän päivään mennessä oo saanu kuunneltua enempää, mut kyl se sillä kertaa meni.



Mia Klosen jälkeen suuntasin Sweden Rock Stagelle kahtomaan suomalaista tuttavuutta, nimittäin Sonata Arcticaa. En Sonatastakaan tosin tiiä paljon mitään ja vaa muutaman biisin tunnistin, mut samahan tuo oli käydä kahtomassa. Miulle oli kyllä valiteltu settilistaa joka ei muutu koskaan. En tiiä oliko tuo keikka sit mikään poikkeus, pitäs varmaan kysyä joltain joka enemmän tietää. Ei siel ainakaan Tallulahia tullu. xD



Sonatalla ois ollu jossain teltassa nimmaritilaisuuskin jossain vaiheessa, mut koska sain tietää siitä liian myöhään ni en mie sinne sit hoksannu mennä. En ehkä niinkää nimmareiden perässä ois mennykkää, mut ois ollu hauskaa mennä sillee "terve, mitä kuuluu?" ja kahtoo poikien ilmeet. Ei ne varmaa kuitenkaa tavallaa ois osannu oottaa ketää suomalaista sinne vaikka kyllä meitä jonkun verran tuolla festareilla olikin.

Seuraava esiintyjä oli Survivor, jota menin kyttäämään hyvällä menestyksellä, ku pääsin aika lähelle. Näiltähän se kaikkein tunnetuin biisi on Eye of the Tiger ja kyllähän sekin siellä setissä kuultiin. Täytyy tunnustaa etten hirveesti muita näiltä tiennykkään, mut ihan bändin legendaarisuuden vuoks se piti käydä katsastamassa. Eikä se musiikki oikeesti hassumpaa ollu, iha mielellään sitä kuuntelis lisääki. Yleisö oli yllättäen vähän vanhemman puoleista joten älytöntä rokkiriehumista tuolla ei ollu, mut toisaalta oli ihan kiva välillä olla vähän rauhallisemmassaki yleisössä.


Tässä vaiheessa täytyy sanoo että olin tosi mielissäni siitä, miten Sweden Rock mahdollisti miulle sellasten bändien näkemisen, mitä ei oikeestaan koskaan ois uskonu näkevänsä. Ei miulle ainakaa tullu mielee et näkisin koskaa Survivoria tai Asiaa mitä esim. isi on kuunnellu sillo ku se on ollu nuori. Ja siitähän on aikaa.. :D

Survivorin jälkeen oli rutkasti vapaa-aikaa ja se meni lähinnä festarialuetta kartottaessa (missä mikäkin lava on jne.) ja evästellessä. Tuolla oli siis oikeesti ihan helvetisti niitä kojuja ja eihän siinä neljässäkää päivässä kerenny millää testata kaikkia mitä ois halunnu. Jälkikäteen ketuttaa et esim. villisian lihasta tehty kebab jäi kokeilematta. No, jos tonne eksyy uuvestaan ni sit on kyl pakko kokeilla. Sit siel oli kaikenmaailman pastapaikkoja ja tex mexiä ja melkee mitä vaa kuvitella saattaa.

Seuraavaa esiintyjää ootin suurella innolla, nimittäin Devin Townsend Project. Pari kaveria kouluaikaan hehkutti kyseistä orkesteria kovasti ja täytyy myöntää, et kuunneltuani sitä innostuin kyllä kovasti. Pääsin kivasti eturiviin keikkumaan. Pakko sanoo et ei kenenkään liveääni oo ollu yhtä tajunnanräjäyttävä ku Devin Townsendin.. Siis herranjumala se mies vetää ensin sellasta hirveetä melkeen bläkkisörinää ja sit yhtäkkiä nii korkeelta ja kovaa. Ei voi ku ihailla. Devinillä oli myös aika hauskoja ilmeitä ja muutenki sen tapa esiintyä oli ajoittain jopa hämmentävä. Muutamat niistä onnistuin jopa kaiken ihailun keskellä tallentamaan järkkäriin.



Aaawww :D

Tosiaan tuolla festareillahan kaikkien sorttiset valo- ja videokamerat oli sallittuja, mikä oli miusta tosi ilahduttavaa. En ois kestäny sitä et yksikään kuva ei ois onnistunu paskan pokkarin ansiosta tai sit seki ois ollu vaa tosi hyvää tuuria. Toisaalta se aiheutti vähä kateutta miussa ku siellä kuljeskeli ihmisiä sellasten teleobjektiivien kans. Ainoo huoli mikä tietysti oli et en uskaltanu kameraa jättää hetkekskään yksin ja sen kantaminen kaikkialle oli välillä rasittavaa, mut oli se sen arvosta.

Devin Townsend Projectin jälkeen menin jonottamaan taas sinne nimmarisessiotelttaan, missä KISSin kitaristi Tommy Thayer oli jakamassa nimmareita. Olin kuitenkin auttamattomasti myöhässä ja se tilaisuus kerkes loppua ennen ku olin lähelläkään sitä koko telttaa. Arvasin kyllä ettei noilta äijiltä oo liian helppoo saaha nimmaria tai päästä ees puhumaan, mut ei voinu mitään. Ei se näin jälkikäteen oikeestaan harmita. Oon varmaan päässy sen iän ohi missä nimmarit oli se tärkein juttu. :D

Siirryin siitä sitten lähelle Sweden Rock Stagea eli päälavaa, missä esiintyis torstai-illan päätteeks tietenkin KISS. Syy, miks ylipäätään lähin tonne oli KISS ku aattelin et no perkele, miul on rahaa ja nää on viimeset mahollisuudet nähä koko bändi ni lähetää nyt sit perhanta Ruotsiinki kahtomaan. En oo katunu. :D Olihan tuolla kyl sit monta muutaki syytä käydä, mut kyl KISS oli tän matkan kohokohta. Oli kiva aatella maanantaina Hartwall Areenan keikan jälkeen et sama homma uusiks alle viikon sisään. :D 

Ennen KISSiä samaisella lavalla esiinty Five Finger Death Punch, johon en ikävä kyllä ollu ehtiny tutustuu kunnolla. Mielenkiinnolla sitä kuitenki tuli kuunneltua niin lähellä ku vaan pysty änkeemään ja oikeen hyvältähän se kuulosti. Näiden lopetettua alkoki sitte vielä epätoivosempi änkeeminen ja aloin kyttäämään ihelleni sopivaa paikkaa KISSiä varten. Ei ollu yllätys, että lavan edusta oli täynnä ihmisiä jo siinä n. 2 tuntia ennen koko keikan alkua. Sain kuitenki sisseilytä hienosti ihteni kolmanteen riviin joten ei ollenkaan paha. :)

Se odotus oli toivottoman pitkä taas kerran, vaikka tuolla kehtas iha istuskellakin. Siinä lähinnä tuli läheteltyä tekstareita ja lueskeltua vanhoja. Älypuhelimen olin jättäny iha suosiolla telttaan, koska ei siinä toiminu netti ja sen akkua piti säästellä. Varakapula oli kyllä aika huono viihdyttäjä, pelasin sillä vaa jotai tyhmää vuoristoratapeliä ja niitä tekstareita selailin. Onneks tuskallinen odotus lopulta palkittiin ja hurmos oli taasen valmis alkamaan.



Keijo siellä syöksee tulta

Paulin ääni teki ikävä kyllä tällä keikalla pahat tepposet ja sikäli on myönnettävä että Helsingin keikka meni paremmin. Tää myös aiheutti myöhemmin fanien keskuudessa spekulointia siitä, että tais olla viimenen kerta ku ukot nähään. Ihehhän en millään haluis myöntää tätä tosiasiaa koska oon ollu fani verrattain vähän aikaa verrattuna noihin "senioreihin" mut toisaalta kyllähän se sattuu kuulla omin korvin että KISS ja varsinkin Paul on parhaat päivänsä nähny. En kuitenkaan antanu sen pilata tunnelmaa ja otin kaiken irti niin paljon ku pystyin. Tunnelma oli huikee ja yleisö oli kyllä paljon hullumpaa ku Helsingissä. Oikeestaan ylipäätään Ruotsin puolella ihmiset oli heti paljo hullumpia ku täällä. Jännä miten iso kulttuuriero näinki lähekkäin olevissa maissa.



God of Thunder


Paul kävi perinteiseen tapaan Love Gunin aikana moikkaamassa yleisöö

Settilista oli aika pitkälti samanlaine ku Helsingissä. Muistaakseni Dr. Love oli vaan ollu lisäyksenä settiin. Tähän puheeseen ei tosin passaa luottaa koska mie en millään pysty muistamaan tommosia asioita ulkoo. Hirveesti mitään yllätyksiä ei kuitenkaan ollu luvassa ja miusta iha hyvä niin. Joka tapauksessa biisit tuli laulettua (eli huudettua) mukana koko keikan ajan ja ääni kiitti taas kerran. 

Keikka meni ihan liian nopeesti ja tuntu taas kauheelta ku se loppu. Varsinkin ku oikeesti voi olla että tuo oli viimenen keikka mitä ikinä tuun näkemään maailman parhaalta bändiltä. No, kolme kertaa sentään kerkesin todistaa ja ilolla muistelen tuotaki iltaa, se oli vaan kertakaikkiaan mahtavuutta alusta loppuun. Tuolla keikalla oli myös paljon helpompaa heittäytyä mukaan ku muutki oli tosiaan yhtä hulluja, eikä tarvinnu tuntee huonoo omatuntoo siitä että oma letti nyt vähä pyyhkäsee toisen takaraivoo tai et vähä satun pomppaamaan takana olevan varpaille. :D

Alueella oli tietenki ihan järkyttävä tungos eikä ollu toivookaa siitä että ois päässy mitenkää nopeesti pois. Ihe tein aina viimesen esiintyjän jälkee iha suosiolla nii, et jäin istuskelemaan sinne jonnekki ja ootin että pahin tungos hälvenee. Ilta oli taas kerran viilentyny järkyttävästi, mut toinen yö suju luojan kiitos jo paljon paremmin ku eka, kiitos KISS-pipon ja kaulahuivin.



2 kommenttia: