sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kill the pain!

Oloni on tällä hetkellä erittäin aggressiivinen, vaikka sitä ei päälle päin näe muut kuin isäni. Ja isä sen takia, koska se on tottunut kestämään minun pahemmankin puoleni ja muutenkin, kukas muukaan olisi parempi maalitaulu.

Seuraavaksi voinen selittää aggressioideni syyn. Se on niinkin yksinkertainen, kuin flunssa. Mutta tällä kertaa se on pahempi kuin vuosiin! Alkuviikosta nielaistessani jotain, tuntui kuin joku olisi viiltänyt kurkkuani. Alkoi poltella, lopulta se polttelu levisi koko päähän. Kurkku tuntui turvonneen kaksinkertaiseksi. Nyt pääni on täynnä räkää.

Kaikkein pahinta on, että tuo räkä aiheuttaa aivan käsittämätöntä päänsärkyä. Ja sitä on jatkunut putkeen jo 3 vuorokautta! Mikään ei tunnu auttavan. On vedetty teetä ja hunajaa ja buranaa, mutta ei! Oikeasti, tässä ei ole enää mitään järkeä! Viikonloppunikin meni tämän takia osittain pilalle, kun en voinut osallistua mihinkään mukaviin aktiviteetteihin. Enkä kyllä hirveän hyvin mihinkään muuhunkaan, sillä pelkkä ajatteleminenkin sattuu.

Tälläkin hetkellä makaan pimeässä huoneessani, sillä auringonpaiste ja hohtavat hanget vain pahentavat oloani. Rullaverho on vedettynä alas. En kestä tätä! Vaikka tuossa onkin telkkari ja Xbox (360) pitämässä minulle seuraa, niin tämä masentaa silti. Varmasti arvaattekin, miltä tuntuu maata pimeässä huoneessa sisällä, kun ulkona näyttää tältä.


Tämä on saatanasta! Tulkaa joku ja halkaiskaa minun pääni ja vuodattakaa tuo loputon räkä ulos sieltä. Ellen sitten kohta tee sitä itse..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti