tiistai 12. huhtikuuta 2011

Voiton puolella

Vihdoinkin on koittanut se päivä, jolloin saan taas nauttia päivänvalosta ilman pääkipua. Tätä päivää olen niin odottanut, sillä eilispäiväkin meni sängyssä lojuen ja rullaverho alhaalla. En tiennyt mitään maailman menosta, joten nyt täytyy yrittää herätellä itseään täältä pimennosta.

Huomenna todennäköisesti suuntaan jo kouluun, ja siellä onkin heti tiedossa joku ruotsin sanakoe. Mahtavaa, pitäisi vissiin lukeakkin? Ei perhana millään jaksaisi. Edellispäivissä on nimittäin ollut se hyvä puoli, että on hyvällä omallatunnolla voinut lorvia ja tehdä jotain ei-niin-hyödyllistä.

Minä olen kuluttanut päiviäni pelailemalla Xboxillani. Ostin vastikään sen huuto.netistä, ja sain mukana 10 peliä. Aivan unelmapaketti, sillä melkein kaikki niistä ovat roolipelejä. Ne ovat suosikkipelejäni, koska niissä mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, hahmoa voi kehittää haluamaansa suuntaan ja valinnoilla on merkitystä myös pitkälle eteenpäin.

Dragon Age on tästä loistava esimerkki. Aloitin pelaamaan sitä tuossa muutama päivä sitten, ja täytyy todeta, että olen aivan hurmoksessa. Ei sitä turhaan ole kehuttu vuosikymmenen peliksi. Siinä kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Vaikka grafiikat eivät koskaan ole minulle olleet niin tärkeitä (kyllä, pelailen edelleen myös PS1-aikaisia pelejä), niin Dragon Age on visuaalisesti todella kaunis peli. Hahmonluontivaihe oli erittäin mukava. Onnistuin luomaan niin ihanan hahmon, että ihan vain senkin vuoksi tahtoisin koko ajan pelata. :D Argh, olenko taas jäänyt pelikoukkuun?

En ole pelissä vielä kovin pitkälle päässyt, joten en sen enempää tähän mennessä uskalla peliä kommentoida. Uskon kyllä, että se ei minua petä. Odotan kauhulla tulevaa sotaa Darkspawneja vastaan, sillä en oikein ole sisäistänyt vielä Dragon Agen taistelusysteemiä. Minun hahmoni pitäisi olla ketterä ja nopealiikkeinen, mutta tuo vain sohii miekalla jotenkin oudosti, pystyy tekemään ehkä 2 erilaista iskua ja sitten pitää odottaa 20 sekuntia, jotta voit iskeä uudelleen. Pelin manuaalikin oli englanninkielinen, joten on vähän hankala opetella kun en ihan kaikkea siitä tekstistä ymmärrä. Noh, onneksi eräs ystäväni on sellainen Dragon Age-fani, että hän voinee neuvoa minulle kaikki salat.

Vielä viimeisenä täytyy kiittää peliä loistavasta musiikistaan. Oikeasti, meinaan valehtelematta melkein purskahtaa itkuun, kun kuulen Dragon Agen Main Themen. Aivan uskomattoman kaunista, ja melkein tekisi aina aloitusmenunkin kohdalla pysähtyä kuuntelemaan tuo kappale kokonaan. Pakko oli sitten etsiä soundtrack youtubesta, jotta voin näitä kuunnella muutenkin. Uskomatonta, miten pelit voivatkin muistuttaa niin paljon elokuvia. Minun aiemmat pelikokemukseni ennen Xbox 360:a kun perustuivat joihin PS1-aikaisiin peleihin, niin olihan tuo aika uskomaton muutos. Jep, taidan todella olla aikaani jäljessä. xD

Näin lopuksi tahdon vielä jakaa tämän upean Main Themen teidän kanssanne. Se räjäyttää tajunnan, se on kaunis. Ja eeppinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti